
Oletko valmis koiranpentuun?
Koiran ottaminen on suuri päätös, jota tulee harkita tarkoin. Koira on pitkä sitoumus, se voi kulkea rinnallasi uskollisena jopa yli 15 vuotta. Se tuo paljon iloa, mutta tulee maksamaan elinaikanaan myös valtavan määrän rahaa sekä määrittelemään miltä arkesi ja lomasi näyttävät. Mieti, oletko valmis
perumaan menosi koiran sairastumisen takia
viemään sen eläinlääkäriin myös muulloin kuin rokotuksille
ostamaan uudet kengät ja kaukosäätimet liian matalalle unohtuneiden tilalle
paikkaamaan huonekaluja
siivoamaan pissiä ja kakkaa lattialta
ulkoilemaan sateella ja paisteella
ottamaan selvää hyvästä koiranpidosta ja tarvittaessa muuttamaan toimintaasi
antamaan yhtä hyvää hoitoa vielä vuosien päästä
lopulta tekemään sen viimeisen palveluksen ilman kärsimyksen pitkittämistä?
Onko sinulla riittävästi aikaa, ja onko taloudellinen tilanteesi sopiva tähän kaikkeen?
Suloinen, lempeä, ystävällinen, moneen menoon soveltuva luppakorva viehättää ihmistä. Labradorinnoutajasta ja beaglesta puhutaan loistavina perhekoirina, ja sitä ne usein ovatkin, oikein pidettynä. Kyseessä on aktiiviset metsästyskoirarodut, jotka kaipaavat liikuntaa, aivotyötä, ja tietenkin asianmukaisen peruskoulutuksen. Kun koirat ovat iloisia, ihmisrakkaita, riistaviettisiä sekä voimakkaita, täytyy oikean käytöksen vahvistaminen ja epätoivotun käytöksen ohjaaminen muuhun toimintaan aloittaa jo nuorena. Kun annat pennun tervehtiä iloisena vastaantulijoita ja hyppiä lasten syliin, mieti, haluatko tätä käytöstä vielä kun koira on täysikasvuinen?
Vaikka tekisit pohjatyön parhaasi mukaan ja valitsisit pennun tutkituista vanhemmista, ei ole takuita sille, että omasta pennustasi kasvaa kaikilta osin terve koira. Varsinainen pelkääminen on turhaa, mutta asia on hyvä tiedostaa, jotta osaat varautua koiran mahdollisiin yllättäviin sairauksiin myös taloudellisesti. Mieti etukäteen, pidätkö rahaa sivussa pahaa päivää varten, vai otatko lisäksi myös vakuutuksen?
Labradorinnoutaja kuuluu perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisen ohjelmaan, eli jokaiselta jalostukseen käytettävältä koiralta täytyy tutkia lonkat, kyynärät ja silmät. Jotta hyöty olisi paras mahdollinen, tulee myös jalostuskäytön ulkopuoliset koirat tutkia. Pyydän, että sitoudut tähän ottaessasi labradorinnoutajan pennun. Labradorinnoutajalla esiintyy jonkin verran allergiaa ja ihotulehduksia. Labradorinnoutajia geenitestataan perinnöllisten sairauksien estämiseksi. Yleisimmät kuolinsyyt ovat (järjestyksessä) kasvainsairaudet (keskim. 9v 2kk), vanhuus (12v 4kk), luusto- ja nivelsairaudet (6v 1kk).
Tarkkaa ja tutkittua tietoa voit lukea labradorinnoutajan jalostuksen tavoiteohjelmasta
Labradorinnoutajan virallisten terveystutkimusten tulosten tilastot näet täältä
Kaikki tuoreimmat virallisten terveystutkimusten tulokset näet täältä
Beaglea pidetään varsin perusterveenä rotuna, mutta totuus on, että beagleja luustokuvataan valitettavan vähän. Koska beagle on kondrodystrofinen rotu (raajojen lyhytkasvuisuus, tutumpia rotuja esim. mäyräkoira ja corgi) suosittelen lämpimästi kuvaamaan koirilta ainakin lonkat ja selän, usein kyynärätkin saa samaan rahaan. Beaglella esiintyviä ongelmia ovat esim. allergiat, anaalirauhasten ongelmat ja purentaviat. Jalostukseen käytettäviltä beagleilta geenitestataan lafora (epilepsia) ja MLS (sidekudossairaus). Beaglein yleisimmät kuolinsyyt ovat (järjestyksessä) kasvainsairaudet (keskim. 10v 4kk) ja vanhuus (12v 3kk).
Beaglen jalostuksen tavoiteohjelma
Beaglen virallisten terveystutkimusten tulosten tilastot näet täältä
Beaglen tuoreimmat virallisten terveystutkimusten tulokset näet täältä