Terveys

Rotujen terveystilanne

Vaikka tekisit pohjatyön parhaasi mukaan ja valitsisit pennun tutkituista vanhemmista, ei ole takuita sille, että omasta pennustasi kasvaa kaikilta osin terve koira. Varsinainen pelkääminen on turhaa, mutta asia on hyvä tiedostaa, jotta osaat varautua koiran mahdollisiin yllättäviin sairauksiin myös taloudellisesti. Mieti etukäteen, pidätkö rahaa sivussa pahaa päivää varten, vai otatko lisäksi myös vakuutuksen? Vaikka rotujen yleinen terveystilanne on hyvällä mallilla, lue silti alta yleisimmät riskit, joihin on hyvä varautua ja joita kannattaa tarkkailla.


Labradorinnoutaja

Labradorinnoutaja kuuluu perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisen ohjelmaan, eli jokaiselta jalostukseen käytettävältä koiralta täytyy tutkia lonkat, kyynärät ja silmät. Jotta hyöty olisi paras mahdollinen, tulee myös jalostuskäytön ulkopuoliset koirat tutkia. Pyydän, että sitoudut tähän ottaessasi labradorinnoutajan pennun. Viimeisen 10 vuoden aikana syntyneistä ja tutkituista koirista tervelonkkaisia on 80%, kyynärten osalta terveitä on 91%. Tulokset ovat siis ilahduttavia. 

Labradorinnoutajilla esiintyy ruoka-aineallergioita ja atopiaa.

Labradorinnoutajia geenitestataan perinnöllisten sairauksien estämiseksi.

Yleisimmät kuolinsyyt ovat (järjestyksessä) kasvainsairaudet (keskim. 9v 2kk), vanhuus (12v 4kk), luusto- ja nivelsairaudet (6v 1kk).

Tarkkaa ja tutkittua tietoa voit lukea labradorinnoutajan jalostuksen tavoiteohjelmasta

Labradorinnoutajan virallisten terveystutkimusten tulosten tilastot näet täältä

Tuoreimmat virallisten terveystutkimusten tulokset näet täältä


Beagle

Beaglea pidetään yleisellä tasolla varsin perusterveenä rotuna. Beaglella esiintyviä ongelmia ovat esim. allergiat, anaalirauhasten ongelmat ja purentaviat. Beagleja luustokuvataan valitettavan vähän. Beagle on kondrodystrofinen rotu (raajojen lyhytkasvuisuus, tutumpia rotuja esim. mäyräkoira ja corgi). Kondrodystrofia altistaa koiran kalkkeutuneille välilevyille. Kennelliitto ryhtyi lausumaan näitä beaglelta joulukuussa 2024, eli dataa kalkkeutuneiden välilevyjen laajuudesta on vielä niukasti. Toivon, että osallistut talkoisiin kuvaamalla oman koirasi. Jos beaglen röntgenkuvista löytyy sanomista, on ongelma useimmiten joko selässä tai lonkissa. Suosittelen siis kuvaamaan ainakin nämä.

Jalostukseen käytettäviltä beagleilta geenitestataan lafora (epilepsia) ja MLS (sidekudossairaus).

Yleisimmät kuolinsyyt ovat (järjestyksessä) kasvainsairaudet (keskim. 10v 4kk) ja vanhuus (12v 3kk).

Beaglen jalostuksen tavoiteohjelma

Beaglen virallisten terveystutkimusten tulosten tilastot näet täältä

Tuoreimmat virallisten terveystutkimusten tulokset näet täältä


Mitä teen välttääkseni yllämainittuja sairauksia?

Olen kiinnostunut eläinten terveydestä ja hyvinvoinnista, ja tutkinkin omia koiriani paljon. Geenitestaan kaikki koirani, kantajat yhdistän samoilta osin tutkitun ja terveeksi todetun koiran kanssa, jolloin pennut eivät sairastu kyseiseen sairauteen. En käytä jalostukseen koiria, joiden röntgenkuvista löytyy mitään vakavaa.
Mikäli kuulen koirani sukulaisella ilmenneestä ongelmasta, tutkin saman asian myös omalta koiraltani, ellen ole sitä jo tehnyt. Otan yhdistelmiä miettiessäni huomioon molempien koirien sukulaisten terveystilanteet, saatavillani olevan tiedon valossa.

Toivon, että koirieni jälkeläisten omistajat kertovat minulle omien koiriensa terveystilanteesta, hyvässä ja pahassa.